Lyhyt, hoikka ja hieman kyttyräselkäinen eläkeläinen astui joka päivä samaan lihakauppaan. Hänellä oli yllään kulunut takki ja hän kantoi vanhaa kärryä, jonka narisevat pyörät tuntuivat kantavan vuosien painoa mukanaan.

«Kuten aina… neljäkymmentä kiloa naudanlihaa», hän kuiskasi hiljaa ojentaen teurastajalle huolellisesti taitetut setelinsä.

Nuori teurastaja katsoi häntä joka kerta yllättyneenä. Neljäkymmentä kiloa? Se oli melkein puoli ruhoa. Aluksi hän luuli naisella olevan suuri perhe, ehkä lapsenlapsia, poikia… Mutta viikot kuluivat, eikä mikään muuttunut.

Nainen puhui vähän, ei koskaan katsonut häntä silmiin. Hän keräsi raskaat paketit ja lähti jättäen jälkeensä oudon hajun: sekoituksen rautaa, tuoretta lihaa ja jotain käsittämätöntä, häiritsevää.

Pian tori täyttyi kuiskauksista.

— Sanotaan, että hän ruokkii poikansa perhettä…

— Tai hänellä on koiria…

— Ehkä hän pyörittää salaista liiketoimintaa…

Teurastaja ei uskonut näitä sanoja, mutta hänen uteliaisuutensa kasvoi päivä päivältä. Eräänä iltana hän päätti seurata naista.

Nainen käveli hitaasti mutta päättäväisesti vetäen raskasta kärryään lumipeitteistä tietä pitkin. Hän ohitti kaupungin laitamat, hylätyt autotallit, ja lähestyi vanhaa tehdasta, sitä joka oli ollut suljettuna kymmenen vuotta.

Teurastaja pysähtyi. Nainen meni sisään ja katosi.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin hän tuli ulos… tyhjin käsin.

Seuraavana päivänä sama toistui. Kolmantena päivänä teurastaja ei enää kestänyt. Hän odotti, kunnes nainen tuli sisään, ja seurasi häntä hiljaa.

Tehtaan sisällä oli raskasta ilmaa, täynnä epätavallista hajua. Kuului vaimeita, häiritseviä ääniä. Kun hän vilkaisi seinän raosta, hänen sydämensä jähmettyi.

Sisällä… seisoi neljä valtavaa leijonaa.

Niiden silmät loistivat hiipuvassa valossa. Luita ja tuoreen lihan paloja oli hajallaan lattialla.

Ja nurkassa, vanhassa nojatuolissa, istui sama vanha nainen. Hän kuiskasi hiljaa, kuin tuutulaulussa.

”Rauhoitukaa… rakkaat ystäväni… pian te tappelette… ihmiset tulevat katsomaan teitä…”

Teurastaja perääntyi kauhuissaan. Mutta yhtäkkiä yksi leijonista karjui, ja sen ääni täytti koko tehtaan. Nainen kääntyi ja näki hänet.

”Mitä sinä täällä teet?” hän sihahti.

Mies juoksi ulos ja soitti heti poliisille.

Poliisin saapuessa heidän löydöksensä oli järkyttävää. Nainen oli entinen eläintarhanhoitaja. Eläintarhan sulkeuduttua hän oli ”pelastanut” useita eläimiä… mutta sitten hän tajusi, että hän voisi myös ansaita niillä rahaa.

Tehtaan takaa he löysivät salaisen areenan. Seinät olivat täynnä kynnenjälkiä.

Täällä varjoissa järjestettiin laittomia taisteluita, joihin osallistui leijonia, ja joita varakkaat katsojat seurasivat salaa…

Ja kaiken keskellä seisoi hiljainen, huomaamaton vanha nainen, jolla oli oma kauhea salaisuutensa.